Talvitanssit Info & Galleria
Kauppakeskus Chydenia
Vapaa pääsy
Kesto noin 30 min
Torstai 17.11. klo 17:45 - Julian Owusu
Perjantai 18.11. klo 16 - MASA
Lauantai 19.11. klo 12:30 - Kaaos Company
— — — — — —
Julian Owusu on tanssitaiteilija ja tanssinopettaja joka toimii aktiivisesti Suomen Hiphop- ja taidetanssikentillä. Owusun taiteen tekemisen ydin on yhteisöjen rakentamisessa, pedagogiikassa, Hip Hopissa, dekolonialistisissa praktiikoissa ja uudelleen kuvittelemisessa. Hiphop-maailman rinnalla Owusu on myös tehnyt koreografin, tanssijan ja näyttelijän työtä mm. Jojo - Oulun tanssin keskukselle, Oulun kaupunginteatterille ja Zodiak – Uuden tanssin keskukselle.
Taiteen tekemisen rinnalla, Julian istuu Reykjavíkin Pohjolan talon ja Taikabox ry:n hallituksissa. Julian Owusu toimi Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen nuortenkulttuurin läänintaiteilijana 2016-2021.
MASA on tanssitaiteilija Matti Haaponiemen ja kuvataiteilija Sanna Saastamoisen muodostama taiteilijaduo. He ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2016 lähtien. Yhteistyönä on syntynyt liike- ja kuvatyöpajoja, esityksiä ja performansseja sekä ääni- ja videotaidetta. He asuvat ja työskentelevät Tampereella.
mattihaaponiemi.fi/samako1.html
Kaaos Company on Sally Davisonin ja Gunilla Sjövallin vuonna 2010 perustama ammattimainen inklusiivinen tanssiryhmä, jonka kotipaikka on Helsinki. Kaaos Company toteuttaa projekteja eri koreografien, tanssijoiden ja esiintyjien kanssa. Teoksia esitetään teattereissa, kouluissa, näyttämöillä, verkossa ja vaihtoehtoisissa tiloissa paikallisesti ja kansainvälisesti. Uskomme, että inklusiivinen tanssiesitys on tehokas tapa harjoitella ja tuoda esiin erilaisuuden ja monimuotoisuuden arvoja yhteiskunnassa.